Pumpuliyhteiskunta - yksilön vastuu katoamassa

Oletko koskaan pohtinut yhteiskuntamme kehityssuuntaa, josta ainakin itse olen ajoittain turhautunut tai jopa ärtynyt. Mihin on kadonnut yksilöiden oma vastuun kantaminen toiminnastaan? Usein törmään ajattelutapaan, että vähäisetkin riskit tulisi eliminoida teknisesti, vahingoista vastuu kuuluu jollekin muulle taholle kuin itselle ja yhteiskunnan palveluiden olisi mukauduttava jokaisen yksilöllisiin tarpeisiin.

Yksi konkreettinen esimerkki on mielestäni kiinteistönomistajan vastuu liukastumisvahingoissa. Talviaikaan kiinteistöjen pihat ja kulkuväylät tulisi olla kauttaaltaan jatkuvasti kesäkunnossa ja liikkumisen tulisi olla mahdollista jopa ”nappaskengissä”. Mikäli satun kaikesta huolimatta kaatumaan ja vahingoitan itseäni, niin lähetänpä 10-sivuisen tuhansien eurojen korvausvaatimuksen kiinteistön omistajalle. Itselläni ei tulisi mieleenkään moinen ajatus, vaan menisin peilin eteen ja pohtisin mitä tohelsin. Hei me asutaan Suomessa ja täällä on välillä lunta, vettä, pakkasta ja jäätä eli pukeudu ja liiku keliolosuhteiden mukaisesti. Samaa keskustelua herätellään välillä liikenneolosuhteista, sielläkin ratin takana voit eniten vaikuttaa niiden riskien hallintaan, aina ei tarvitse päästä sataakahtakymppiä sohjoisella moottoritiellä. Nopeusrajoitusmerkit osoittavat maksiminopeuden, eivät vaadittua nopeutta.

Koulu- ja päiväkotimaailmassa törmään jatkuvasti teknisiin vaatimuksiin lasten turvallisuuden nimissä. Itsekin olen lapsena ainakin kerran kokeillut laittaa kieleni pakkasella metallitolppaan eikä sitä pitänyt vuorata muovipinnoitteella, opin siis kerralla. Vuorenvalloitus ja metsäleikit oli minunkin aikaan parhaita kokemuksia ja ne toivottavasti lisäsivät jopa koordinaatiokykyä. Nykyään lumikasat tulee madaltaa välittömästi, metsässä ei saa olla liukasta ja ranteen paksuisen puun kaatuminenkin voi olla ”hengenvaarallista”. Liukumäkien tulisi olla juuri oikeille ikäluokille suunnattuja (liian matala tai liian korkea) tai niiden laskeutumisalustojen tulisi olla talvellakin pehmeitä ja suojattuja. Missä on valvonta ja opastus? Kaivonkansissakin on väärän kokoiset aukot, kun sormet jäävät sinne kiinni, kiilavan liukumäen alle voi jopa pää jäädä väliin. Olenpa itsekin ollut joskus lasta pelastamassa wc-tilasta, jossa hänen pää oli jäänyt jumiin vessojen väliseinän alle. Eipä tainnut väliseinän asentajalla käydä ensimmäisenä mielessä tuollaisen ”tirkistelijän” mahdollisuus? Yritän vain sanoa, että kaikkea ei ole mahdollista ennakoida ja estää eikä siihen ole tarvettakaan. Koko elämä on täynnä riskejä ja tiettyyn pisteeseen niitä pitää sietää. Siitä huolimatta en ole valmis tinkimään turvallisuusasioissa etenkään lasten, mutta kohtuus pitää olla niissäkin.

Usein näiden vaatimusten taustalla on oman selustan turvaaminen eli vaatimalla pienenkin epäkohdan korjaamista, olen tuonut asian julki ja vahingon sattuessa voin vedota siihen, ettei pyyntöjäni ole toteutettu. Olemmeko menossa amerikkalaiseen malliin, jossa ainakin lakimiehet pärjäävät. Muistan erään tarinan suomalaisesta matkanjärjestäjästä, jonka asiakas oli Yhdysvalloissa veneretken yhteydessä kaatunut laiturilla polvilleen. Jalkineina olivat olleet piikkikorkkarit ja hänelle tuli pieni nirhauma polveen sekä reikä sukkahousuihin. Tilanteen yhteydessä kaikki oli ollut ok, mutta parin viikon päästä oli tullut asianajajan kautta vaatimus 10 tuhannen dollarin korvausvaatimuksesta. Suomalainen henkilö oli esittänyt esimiehelleen, ettei tähän tulisi suostua. Yritys oli kaikesta huolimatta maksanut pyydetyn summan. koska oikeudessa se olisi voinut olla merkittävästi suurempi. Itse en ainakaan haluaisi Suomessa ajautua vastaavaan ajattelutapaan, että kaikilla vahingoilla voi rahastaa vastapuolena olevaa yritystä. Nämäkin kustannukset valuvat lopulta meidän veronmaksajien maksettaviin hintoihin.

Tämä keskustelu on jälleen noussut ajankohtaiseksi viimeaikaisten vartiointialan tapahtumien vuoksi. En luonnollisestikaan hyväksy mitään lakien ja määräysten tai eettisen menettelyn vastaista  toimintaa. Useimmiten vartijoilla on varmasti perustellut syyt toiminnalleen ja tuskin sitä voimankäyttöä kohdistetaan täysin syyttömiin henkilöihin.

Haluan tällä kirjoituksella herätellä keskustelua yksilön vastuusta omaan toimintaan, ettei kaikkea vastuuta voi sysätä toiselle tai jopa kolmannelle osapuolelle. Omaa esimies- tai johtamisvastuuta ei myöskään voi paeta toisen selän taakse, vaan roolissa on tietty vastuu kannettava ja pyrittävä tekemään päätökset sen mukaisesti. Kaikkia riskejä ei voida tai ei ole järkevää poistaa teknisin ratkaisuin, vaan ensisijaisesti lähtisin toiminnallisista vaihtoehdoista. Emme siis voi paketoida yhteiskuntaamme pumpuliin, vaikka kuinka haluaisimme, kannetaan vastuumme siis roolimme mukaisesti!